Sähköisen huoltokirjan avulla voit pitää huolta omakotitalostasi

Sisältö

    Kaipaatko tukea ja neuvoja omakotitalosi huoltoon ja ylläpitoon? Suomen omakotiliitto julkaisi tammikuussa verkossa toimivan Sähköisen huoltokirjan, joka paitsi antaa tietoa, myös muistuttaa millaista huoltoa milloinkin pitää tehdä. Sähköisen huoltokirjan käyttö on ilmaista Omakotiliiton jäsenille. Muille sähköinen huoltokirja ei tällä hetkellä ole avoinna edes maksullisena versiona, mutta omakotitalonsa kunnossapidosta kiinnostuneet voivat hyödyntää ilmaiseksi esimerkiksi Omakotiliiton julkaisemaa Omakotitalon huoltokirjaa. Huoltokirjan esikuvana olivat suuremmille kiinteistöille tarkoitetut talonpitojärjestelmät. Niistä on paljon hyötyä kiinteistön ylläpidossa, mutta ne on suunnattu lähinnä kiinteistöhuollon ammattilaisille. Omakotitalon hoitoa varten ne olisivat liian raskaita järjestelmiä. – Me halusimme kehittää yhtä toimivan, mutta yksikertaisemman ja helppokäyttöisen version jäsenkuntamme tarpeisiin, projektipäällikkö Pentti Heikkurinen kertoo. Sähköisen huoltokirjan tarkoituksena on, että kaikki omaan taloon liittyvät tiedot, asiakirjat ja piirustukset löytyvät samasta paikasta. Esimerkiksi talon huoltohistorian ylöskirjaamisesta on hyötyä taloa myytäessä tai ongelmien ilmetessä. Huolellisesti täytetystä huoltokirjasta voi tarkistaa, mitä esimerkiksi talon lämmitysjärjestelmälle on vuosien mittaan tehty. Aikaisemmin painettua huoltokirjaa käyttäneet voivat siirtää tiedot sähköiseen versioon. Huoltokirjan avulla voi seurata esimerkiksi veden- ja sähkönkulutusta, kiinteistön tuottamia kustannuksia ja erilaisten huoltotehtävien, kuten nuohouksen, suorittamista. Huoltokirja kertoo, kuinka usein kannattaa suorittaa esimerkiksi kaivojen tai pesukoneiden letkujen tarkastus. Lisäksi huoltokirja on sähköinen tietovarasto, joka sisältää runsaasti tietoa esimerkiksi energiatehokkaasta omakotiasumisesta ja pientalon tehokkaasta ylläpidosta, huollosta ja remontoinnista. Esimerkiksi rakentamismääräykset ja energiatehokkuusvaatimukset muuttuvat nopeasti, ja sähköiseen huoltokirjaan ne voi päivittää varsin nopealla aikataululla. Pientalokannassa on kiinni merkittävä osa niin Suomen kansallisvarallisuudesta kuin yksittäisten perheiden omaisuudestakin. Huoltokirja auttaa pitämään huolta tästä arvokkaasta omaisuudesta. Moni remontoi omakotitaloaan mielellään itse, mutta modernit omakotitalot ovat usein jo varsin monimutkaisia. – Sähköinen huoltokirja auttaa ennaltaehkäisemään isoja vahinkoja. Se myös opettaa tarvittaessa kääntymään asiantuntijoiden ja ammattilaisten puoleen, Heikkurinen kertoo. Sähköisen huoltokirjan käyttö on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi, jotta sen käyttö onnistuisi pienilläkin tietokonetaidoilla. Omakotiliitto järjestää kuitenkin myös huoltokirjan käyttöön opastavaa koulutusta. Sähköinen huoltokirja on tällä hetkellä kaksivuotisessa pilottivaiheessa, jonka aikana kerätään palautetta ja kehitysehdotuksia. Pilottivaiheen jälkeen huoltokirja avataan maksulliseen käyttöön myös Omakotiliiton jäsenistön ulkopuolelle. Huoltokirja löytyy osoitteesta huoltokonsepti.fi.

      Suomen asuntojen laatu on hyvä

    Aiheeseen liittyvää