Euribor-korot

25.2.2011 16:35

Suomen asuntojen laatu on hyvä

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin vertailun mukaan Suomen asuntojen laatu on EU:n tasolla hyvä. Kosteusongelmia ja kattovuotoja on vähemmän kuin muissa maissa, asunnot koetaan valoisiksi ja neliöitä on riittävästi. Vertailussa tutkittiin Euroopan unionin maiden lisäksi Islannin, Norjan ja Sveitsin asumisolosuhteita. Vertailusta kertoiTaloussanomat.

Suomalaiset asunnot voittivat laadussa kaikki muut maat, kun tarkastellaan kattovuotoja ja kosteusongelmia. Näitä löydettiin alle 5 prosentissa asunnoista. Valoisuuteen ovat tyytyväisiä 93,6% suomalaisista, mutta asumisväljyyden tyytyväisyys oli hieman huonompi. Sisävessoja ja ja suihkuja Suomessa on vähemmän kuin Länsi-Euroopan maissa. Suomessa kuitenkin vain 0,8% asunnoista ei ole sisävessaa, kun esimerkiksi Romaniassa vastaava luku on 43% ja Bulgariassa 26%.

Latviassa kerrostaloasunnoissa asuu 66% väestöstä, kun taas omakotitaloasuminen on suosituinta Sloveniassa. Suomalaisista lähes puolet asuu omakotitalossa ja kolmasosa kerrostaloasunnoissa.

Kommentoi artikkelia!

Kommentointi suljettu toistaiseksi.