Asuntomessuilla mahdollisuus hintavertailuun

Sisältö

    Kokkolan asuntomessuilla on mahdollisuus vertailla eri asuntojen hintoja, sillä kaikista kohteista on ilmoitettu joko kohteen kustannusarvio tai myyntihinta. Osassa kohteista on näytteileasettajien ilmoittama hintapyyntö tontteineen ja ulkorakennuksineen, lopuille taas on laskettu kustannusarvio TaloPeli -nimisellä ohjelmalla, joka kartoittaa rakentamisen vaiheet tontin hankinnasta sisustusmateriaalien valintaan. Ohjelmalla tehdyille hinta-arvioille luvataan jopa 90-95% tarkkuus, mutta todelliset kustannukset voivat vaihdella laatutason ja varustelun mukaan jopa kymmeniä tai satoja tuhansia euroja. Messukohteiden arviot perustuvat yhteisiin perusmäärittelyihin, vaikka kohteissa voikin olla perustasosta poikkeavia ratkaisuja. Kustannusarvioissa ei ole tontin hintaa mukana. TaloPeli-ohjelman kehittäneen Visual Computing Oy:n toimitusjohtaja Petri Jyrkkä toteaa, että esimerkiksi 641 000 euroa maksaneen messukohteen voi toteuttaa jopa 250 000 euroa edullisemmin laadusta ja tontista tinkien, mutta ulkonäöltään samanlaisena. Kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi lämmitysmuoto, paalutus, rakenteet, kodinkoneet ja pintamateriaalit, sekä tontin hinta. Kokkolan asuntomessut jatkuvat vielä 14.8. asti, lisätietoa messujen sivuilta. TaloPeli-ohjelmaan voi tutustua ohjelman sivuilla. Lähde: Kokkolan Asuntomessut 2011

      Nyt asuntomarkkinoilla tingitään

    Aiheeseen liittyvää