Pellervon taloustutkimus ennustaa asuntojen hintojen laskua vuodelle 2012

Sisältö

    Asuntojen hintojen ennustetaan laskevan lähes kaksi prosenttia vuonna 2012 talousnäkymien heikentymisen ja lisääntyneen epävarmuuden seurauksena. Pellervon taloustutkimus kertoo asuntomarkkinaennusteessaan asuntojen hintojen nousuvauhdin pysähtyneen koko maassa viime heinäkuussa ja hintojen lähteneen lievään laskuun loppuvuodesta. Asuntomarkkinoilla vallitseva epävarmuus eliminoi hintojen nousuun vaikuttavat seikat, kuten kotitalouksien tulojen kasvun, työllisyystilanteen pysymisen lähes ennallaan ja korkojen laskun. Asuntojen hintojen odotetaan laskevan tänä vuonna 1,8 prosenttia. Pankkien vakavaraisuus ja jousto asuntolainojen hoidon suhteen estävät kuitenkin asuntojen hintojen romahduksen. Epävarmuuden hellittäessä Pellervon taloustutkimus uskoo jopa nopeaan pyrähdykseen asuntojen hinnoissa. Pellervon taloustutkimuksen mukaan omistusasuminen on poikkeuksellisen halpaa vuokra-asumiseen verrattuna, mutta vuokrien arvellaan nousevan tänä vuonna 4,2 prosenttia. Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edellytyksenä pidetään riittävän suurta vuokra-asuntotuotantoa sekä sosiaaliselta että vapaarahoitteiselta puolelta. Sosiaalisessa asuntotuotannossa Pellervon taloustutkimus pitää kuntien roolia keskeisenä. Ongelmana pidetään kasvualueilla sijaitsevia pieniä kuntia. Kuntarakenneuudistus tarjoaa kuitenkin Pellervon taloustutkimuksen mukaan ratkaisun ongelmaan kuntakoon kasvamisen muodossa. Lähde: Pellervon taloustutkimus – tiedote

      FIM arvelee asuntojen hintojen putoavan jopa 5-10 prosenttia

    Aiheeseen liittyvää