Euribor-korot

4.12.2012 19:08

Suomalaisten ylimääräiset tulot menevät asumiseen

Asuntojen hinnat luultavasti nousevat, kun eurokriisi vaimenee. Juuri nyt oma asunto on kuitenkin ennätyksellisen kannattava verrattuna vuokra-asumiseen.

Suomalaisten asumisen taso ei ole noussut, eikä tulojen paraneminen vaikuta asumiseen, kertovat Uuden Suomen haastattelemat asiantuntijat. Tilastokeskuksen asuntoasiantuntija Ilkka Lehtinen sanoo, että kaikki ylimääräiset tulot kuluvat asuntojen hinnannousuun.

Pellervon taloustutkimuskeskuksen toimitusjohtaja Pasi Holm uskoo, että asuntojen hinnat nousevat Suomessa kymmenen prosenttia kun eurokriisi laantuu. Deutsche Bank väitti elokuussa, että Suomessa on tyhjenemässä oleva asuntokupla. Holmin mielestä tilanne on päinvastainen.

Erityisen paljon tuloista kuluu asumiseen pääkaupunkiseudulla. Muualla Suomessa asuntomarkkinat ovat jokseenkin tasapainoiset. Asumisen hinta onkin Suomessa jakautunut kahtia eri alueiden kesken. Toisaalta maailmalla ei ole juurikaan suurkaupunkeja, joiden asuntomarkkinat olisivat tasapainossa, joten sinänsä tilanteessa ei ole mitään harvinaista. Kaikilla maailman kasvavilla suurkaupunkialueilla on jonkinlaisia asunto-ongelmia.

Suomen erityispiirre on, että asuntojen hinnat noudattavat palkkojen kehitystä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa asuntojen hinnat seurailevat kuluttajahintoja.

Uuden Suomen mukaan nyt on taloudellisesti järkevämpää ostaa asunto kuin asua vuokralla.

– Korot ovat poikkeuksellisen alhaalla. Viitekorot eivät enää laske ja pankeilla on painetta korottaa marginaaleja. Ekonomien mukaan nykytasolla mennään ainakin pari vuotta eteenpäin, Ilkka Lehtinen sanoo.

Muutenkin Suomen asuntopolitiikka suosii omistusasumista. Asuntolainoilla on korkovähennysoikeus, joka on tosin pienenemässä, mutta ei poistumassa. Samalla pääomaverotus kiristyy ja vuokratuloja verotetaan, mikä vaikuttaa vuokrien tasoon.

Juuri nyt oman asunnon kustannukset suhteessa vuokriin ovat poikkeuksellisen matalat. Vuokra-asuminen oli viimeksi yhtä kallista vuosina 2002-2003. Ero oman asunnon eduksi on nyt 35 prosenttia, kun se yleensä on noin 25 prosenttia. Lisäksi etumatka voi yhä kasvaa.

Vielä vuosina 2009 ja 2010 vuokralla oli suunnilleen yhtä kallista asua kuin omistusasunnossa, joten muutos on ollut nopea.

Asuntokauppa saattaa tänä vuonna jäädä hieman heikommaksi kuin viime vuonna. Ero on noin viisi prosenttia.

Väliaikaisasuntojen kysyntä on noussut, kun moni haluaa saada aiemman asunnon myytyä ennen uuden ostoa. Se lisää entisestään vuokramarkkinoiden paineita. Kaikkien asuntojen keskimääräinen myyntiaika on nyt noin 10 viikkoa. Pienet, remontoidut ja hyväkuntoiset asunnot käyvät nyt kaupaksi erityisen hyvin.

Kommentoi artikkelia!

Kommentointi suljettu toistaiseksi.