Varainsiirtovero nousee maaliskuussa, mutta älä silti hätiköi

Sisältö

    Asunto-osakkeiden kauppojen yhteydessä perittävä varainsiirtovero nousee maaliskuussa 1,6 prosentista kahteen prosenttiin. Seurauksena osa kuluttajista saattaa tehdä hätiköityjä asuntolainapäätöksiä säästääkseen veroissa. Aiheesta kirjoittaa Vantaan Sanomat. Asunnon oston kulut nousevat siksikin, että veroa on jatkossa maksettava myös yhtiölainan osuudesta eli velattomasta myyntihinnasta. Aikaisemmin vero kohdistui vain myyntihintaan. Asuntolainojen kysyntä lisääntyi viime vuoden loppupuolella. Vantaan Sanomien haastattelema Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna arvioi, että myös tammi- ja helmikuussa asuntolainoja halutaan keskimääräistä enemmän. Riskinä on, että asuntokaupat halutaan lisäkustannusten pelossa saada läpi nopeasti, eikä harkinnalle jää riittävästi aikaa. Kaupoilla ei saa olla niin kiire, että asuntokaupan järkevyys kokonaisuutena ja pitkällä tähtäimellä jää pohtimatta. Esimerkiksi vanhat ja huonokuntoiset asunnot saattavat tuottaa myöhemmin kalliita yllätyksiä, vaikka myyntihinta olisi halpa. Isojen remonttien kulut ylittävät helposti asunnon hinnassa tehdyt säästöt. Pauna muistuttaa, että asunto on niin suuri hankinta, ettei kiirehtiminen muutaman sadan tai tuhannen euron veroedun vuoksi ole järkevää. Asunnon osto on aina pitkäaikainen riski, joten asunnon kunnosta ja tulevista remonttitarpeista kannattaa ottaa kunnolla selvää. – Asuntokaupoissa pitää aina keskittyä siihen, mitä on ostamassa ja erityisesti mihin hintaan, Pauna sanoo. Open Market Kiinteistövälityksen toimitusjohtaja Panu Oksanen ei kuitenkaan usko, että varainsiirtovero aiheuttaa ryntäystä asuntolainakauppoihin. Tilannetta tasoittaa se, että asuntolainaa on nyt vaikeampi saada. Pankit kiristävät lainaehtoja ja kiinnittävät aiempaa enemmän huomiota siihen, että asiakkaan maksukyky riittää myös nouseviin veroihin. Oksanen arvelee, että veronkorotuksen vaikutukset tulevat näkyviin maaliskuun jälkeen. Uusien asuntojen kysyntä voi laskea, sillä uudiskohteissa suuri osa hinnasta on usein velkaosuutta. – Saa nähdä, miten hinnoittelulle käy, kun varainsiirtoveroa aletaan maksetaan myös velkaosuudesta, Oksanen sanoo. Asuntovelallisille koituu tänä vuonna lisäkuluja myös asuntolainan korkovähennyksen pienenemisestä. Korkovähennys laskee 85 prosentista 80 prosenttiin. Vaikka asunnon ostajia kuritetaan, vuokralla asuminenkaan ei välttämättä säästä lisäkustannuksilta. Ajan myötä vuokranantajat todennäköisesti siirtävät verojen vaikutukset vuokriin.

      Asuntojen hinnat edelleen nousussa

    Aiheeseen liittyvää