YLE: Ikäihmisiä houkutellaan asuntokaupoille

Sisältö

    Rakennusliikkeet kiinnittävät väestön ikääntymisen myötä huomiota myös ikääntyviin asiakkaisiin. Asuntorakentamisen nykyiset säännöt tekevät uudisasunnoista jo valmiiksi entistä esteettömämpiä. NCC:n ja Saton Aktiivikodit tarjosivat jo 10 vuotta sitten vanhenevan väestön tarpeisiin soveltuvaa asumista, mutta NCC:n kehityspäällikön Antti Pirhosen mukaan konseptikodin vetovoima on heikentynyt kymmenessä vuodessa. Tähän on vaikuttanut asuntorakentamisen nykyiset säännöt, jotka tekevät kaikista uudisasunnoista esteettömiä. Myös sana “seniori” ei toimi asuntomyynnin edistäjänä. Skanska-kotien tuotekehitysjohtaja Susanna Sucksdorff toteaa, ettei kaikille soveltuvaa seniorikonseptia todennäköisesti tule olemaan, sillä seniorit ovat nykyään yhtä heterogeeninen ikäluokka kuin muutkin. Lisäksi tukipalvelujen vähyys heikentää ikääntyvien mahdollisuuksia asua itsenäisesti. Iso osa rakennuttajista tarjoaa ikääntyville asiakkaille tavallisiin asuntoihin tehtäviä muutostöitä, kuten tukikahvoja wc- ja kylpyhuonetiloihin. Lähde: YLE Uutiset

      Hypo ennustaa asuntomarkkinoiden heikentymistä

    Aiheeseen liittyvää