Asuntolainat ovat nykyään lyhyempiä

Sisältö

    Uudet asuntolainat ovat entistä lyhyempiä ja pitkät asuntolainat ovat vihdoin jäämässä historiaan. Aiemmin jopa 30 vuoden maksuajalla olevat asuntolainat olivat tavallisia. Asuntolainojen pitkiä maksuaikoja ja ylisuuria asunto lainoja on kritisoitu viime vuosina ja nyt ne vaikuttavat olevan jäämässä historiaan. Pitkät asuntolainat ovat olleet suosiossa, sillä pitkän maksuajan ansiosta asuntovelallinen voi ottaa tavallista suuremman lainan ilman, että kuukausittaiset lyhennykset rasittavat taloutta liikaa. Nykyinen alhainen korkotaso vähentää osaltaan pitkän laina-ajan tarvetta, mutta pitkiä laina-aikoja on lyhentänyt myös asuntovelallisten entistä parempi harkinta lainan ja oman talouden suhteen. 30 vuoden pituiset laina-ajat eivät ole olleet harvinaisia ja esimerkiksi Nordea ilmoittaa edelleen verkkosivuillansa asuntolainan maksimilaina-ajaksi enintään 35 vuotta. Osuuspankin asuntolainalaskurista voi valita laina-aikaa 30 vuoteen asti, mutta palvelussa kerrotaan yleisimmän asuntolainan maksuajan olevan 20 vuotta. Taloustaidon pankkien esimerkkitarjouksista keräämien tietojen mukaan keskimääräinen asuntolainan laina-aika oli helmikuun lopussa 18 vuotta. Aamuposti-lehden mukaan pankinjohtajien arviot asuntolainojen laina-ajasta ovat tällä hetkellä 15 ja 25 vuoden välillä. Nordea Pankin konttorijohtaja Tuija Ukkonen kertoi lehdelle, että yleisin laina-aika pankissa on tällä hetkellä 20-25 vuotta. Lammin Säästöpankin pankinjohtaja Sari Suoranta taas kertoi Aamupostille, että asunnonostajat ovat entistä harkitsevampia ja haluavat nyt mielummin lyhentää reippaasti lainaa, kuin ottaa pitkiä asuntolainoja.

      Nuoret säästävät ahkerasti ASP-tilille

    Aiheeseen liittyvää