Kiinteistöliitto: Pankit unohtaneet omat sopimuksensa

Sisältö

    Kiinteistöliitto kertoo saaneensa runsaasti valituksia pankeista, jotka ovat yksipuolisesti tehneet lainamarginaaleihin korkeita korotuksia. Epäselvissä tapauksissa kannattaa reklamoida asiasta pankille tai Finanssivalvontaan. Kiinteistöliiton mukaan pankit ovat korottaneet taloyhtiöiden lainojen marginaaleja yksipuolisesti jopa 800 prosenttia. – Pankit lähettävät marginaalien korotusilmoituksia kuin liukuhihnalta ja unohtavat tarkastaa asiakkaiden kanssa sovitut yksilölliset lainaehdot, liitto kritisoi tiedotteessaan. Marginaaleja on korotettu, vaikka pankin oikeutta tehdä korotuksia olisi lainasopimuksessa rajoitettu. Kiinteistöliitto muistuttaa, että lainaehdot ovat yleensä pankin laatimia, joten vastuu epäselvästä sopimuksesta on pankilla eikä asiakkaalla. Kyseenalaisista korotuksista on ennakkotapauksia. Pankkilautakunta antoi vuonna 2009 ratkaisusuosituksen, jonka mukaan Nordean tuli palauttaa korotettu marginaali muutosta edeltäneelle tasolle ja palauttaa liikaa perityt korot. Lautakunta katsoi myös, että pankin tulisi muuttaa velkakirjaehtoja siten, että epäselvyydet poistuvat. Kiinteistöliiton mukaan Nordean asunto-osakeyhtiölainojen sopimusehdot vaikuttavat kuitenkin olevan edelleen tulkinnanvaraisia. Esimerkiksi kesällä 2011 sovitussa lainassa marginaalin korottamista koskee erikseen mainittu ehto, jonka mukaan pankilla on oikeus tarkistaa velasta perittävää marginaalia kymmenen vuoden välein. Marginaalien kertakorotukset ovat olleet suurimmillaan 1,6 prosenttiyksikköä eli 600 – 800 prosenttia. Korotukset ovat siis olleet jopa kaksinkertaisia verrattuna korotuksiin, joita pankki on aikaisemmin tehnyt. – On ilmeistä, että korotuksilla pyritään kattamaan muiden asiakkaiden aiheuttamia tappioita asunto-osakkaiden rahoilla, Kiinteistöliitto huomauttaa. Kiinteistöliiton mukaan asunto-osakeyhtiöiden ja hallitusten kannattaa lukea taloyhtiön laina-asiakirjat huolella. Epäselvissä tapauksissa asiasta voi reklamoida pankille. Lainaehtosotkujen selvittämiseksi voi ottaa yhteyttä myös Finanssivalvontaan. Liitto suosittelee myös kilpailuttamaan yhtiölainan uudestaan, jos marginaalikorotukset johtavat lainojen ylihinnoitteluun.

      Suomalaiset ovat ruotsalaisia nopeampia lainanmaksajia

    Aiheeseen liittyvää