OP-Pohjola: Asuntovelallisilla ei huolta tulevasta

Sisältö

    Euroopan talouden tilanne ei vaikuta hidastavan asunnonostajien ostoinnokkuutta, sillä OP-Kiinteistökeskuksen välittämien asuntojen kappalemäärässä tehtiin kaikkien aikojen ennätys heinä-syyskuussa. Vielä lokakuussa asuntokauppa oli samalla tasolla vuoden takaisen tilanteen kanssa. Kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg kertoo OP-Pohjolan tiedotteessa tahdin tasaantuneen hieman vauhdikkaasta alkusyksystä. Tämä ilmenee myyntiaikojen pidentymisenä ja kalliimpien asuntojen kaupan hidastumisena. Vuoden kolmas neljännes oli OP-Pohjola-ryhmälle asuntoluottojen suhteen paras koko 2000-luvulla. Pankinjohtaja Mikko Hyttisen mukaan finanssimarkkinoiden epävarmuus ei näy asiakkaiden kyvyssä selviintyä lainoistaan. OP-Pohjolan pääeknomisti Reijo Heiskanen väläyttelee taloustilanteen kotitalouksille tuomia positiivisia puolia. Hänen mukaansa reaalipalkat nousevat ensi vuonna ja korot pysyvät alhaisina, mikä helpottaa asuntovelallisten tilannetta verovähennysoikeuden heikentämisestä huolimatta. Heiskanen ennustaa asuntolainoissa yleisesti käytetyn euribor 12 -koron liikkuvan ensi vuonna 1,5 ja 2 prosentin välillä. Myös Hyttinen uskoo asuntolainojen keskikoron pysyvän ensi vuonna alle 3,5 prosentissa. Myös nuorille suunnattu asuntosäästöpalkkiojärjestelmä on säilyttänyt suosionsa. ASP-säästäjien määrä on kolmen vuoden aikana kolminkertaistunut ja ASP-ostajia on ollut liikkeellä runsaasti ylimääräisen ASP-palkkion vetämänä.

      Jättisuuret asuntolainat saattavat nuoret pulaan

    Aiheeseen liittyvää