Euribor-korot

30.10.2012 14:54

Asuntolainakatolla olisi suurin vaikutus nuoriin ensiasunnon ostajiin

Asuntolainoille kaavailtu lainakatto on Säästöpankin mukaan ensiasunnonostajan painajainen. Säästöpankin teettämän Säästämisbarometrin mukaan lähes kolme neljäsosaa ensiasunnon harkitsevista joutuisi pulaan, jos asunnosta täytyisi rahoittaa kymmenen prosenttia itse.
Lue lisää…

29.10.2012 13:16

Täältä löydät tulevat Suomen suosituimmat asuinalueet

Taloussanomat selvittivät mitkä Suomen asuinalueista tulevat olemaan suosittuja lähivuosina. Yksi yhteinen asia yhdistää kaikkia tulevaisuudessa suosittuja alueita, hyvät liikenneyhteydet.
Lue lisää…

26.10.2012 13:23

Nuoret säästävät ahkerasti ASP-tilille

Nordean mukaan nuoret ovat alkaneet entistä ahkerammin perustamaan ASP-tilejä. ASP-tili on nuorille ensiasunnon ostajille suunnattu säästötili, jota myös valtio tukee. Nordean Suomen varatoimitusjohtaja Pekka Nuutila kertoo Taloussanomissa, että ASP-tilien määrä on nousussa.
Lue lisää…

25.10.2012 19:16

Oulun seudulla on asunnon ostajalla valinnanvaraa

Oulun seudulla on asuntokaupoissa iskenyt taantuma, kertoo Ylen uutiset. Asuntoja on vähemmän myynnissä kuin viime vuonna ja kalliimpia, yli puolen miljoonan asuntoja on myytävänä normaalia enemmän.
Lue lisää…

24.10.2012 14:12

Jopa vuonna 2011 osasta asunnoista puuttuu viemäröinti

Taloussanomat uutisoi, että Suomessa oli vuoden 2011 lopussa jopa 54 000 asunnossa ei ole viemäriä ja 3,2 prosentista asunnoista puuttui kokonaan WC. Kylpy- tai suihkuhuone löytyi kuitenkin lähes jokaisesta asunnosta, ja vain 0,9 prosenttia jäi ilman.
Lue lisää…

22.10.2012 13:57

Espoossa asuntokauppa kiihtyi yllättäen syyskuussa

Syyskuu on ollut poikkeuksellisen vilkasta omakotitalokauppojen saralla Espoossa. Huoneistokeskuksen mukaan kauppoja tehtiin jopa 70 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Huoneistokeskus arvioi, että runsaslumiset talvet houkuttelevat omakotitalosta muuttamaan kerrostaloon.
Lue lisää…

18.10.2012 11:32

TS: Ensiasunnon ostajilla on tosiasiat hukassa

Kiinteistömaailman teettämästä YouGov Finlandin tutkimuksesta käy ilmi, että nuorilla ensiasunnon ostajilla on usein heikko tietämys asuntojen oikeista hintatasoista, veroseurauksista ynnä muista kuluista. Kysely oli suunnattu kaikille 18-39-vuotiaille jotka eivät vielä ole omistaneet asuntoa tai osaa siitä. Kyselyyn vastasi yhteensä vähän reilu tuhat henkilöä.
Lue lisää…

17.10.2012 12:57

Uusien asuntokauppojen määrissä suuriakin eroja alueittain

Asuntomarkkinat ovat kehittyneet epätasaisesti vuoden kolmannella neljänneksellä. Asuntoverkon ennakkotietojen mukaan Satakunnassa asuntokauppoja on tehty yhdeksän prosenttia enemmän, kuin viime vuonna samana ajanjaksona, kun taas Etelä-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa asuntokauppoja tehtiin jopa 13 prosenttia vähemmän.
Lue lisää…

16.10.2012 12:10

Suomessa matalimmat asuntolainan korot koko Euroopasta

Suomessa on tällä hetkellä ylivoimaisesti halvimmat asuntolainat koko Euroopasta. Suomessa on vallinnut ennätyksellisen alhainen korkotaso jo pitkään. Alhainen korkotaso jatkuu vielä ensi vuoteen sekä myös euribor pysyy alle yhdessä prosentissa.
Lue lisää…

15.10.2012 12:08

Oikeilla valinnoilla voit säästää sähkölaskussa

Sähkön hintojen noustessa moni on herännyt ajattelemaan kotinsa energiatehokkuutta. Jokainen voi vähentää energiankulutusta oikeilla valinnoilla, eteenkin kun kodissa suurimmat sähkösyöpöt ovat useimmiten kodinkoneet sekä sauna.
Lue lisää…

11.10.2012 17:50

Pienestä asunnosta tilavampi oikeilla sisustusratkaisuilla

Tuntuuko sinusta, että asuntosi on ahdas? Tai oletko etsimässä asuntoa, mutta sinulla ei ole varaa suureen asuntoon? Lue tästä hyvät sisustusvinkit pieneen asuntoon jolla saat kaiken tilan käyttöön ja asunnon tuntumaan isommalta.
Lue lisää…

10.10.2012 13:51

Vuokra-asuntojen kysyntä hiipunut tavallista aiemmin

Vuokra-asuntoja välittävästä Vuokraturvasta kerrotaan, että vuokramarkkinoilla on pahin aika ohi jo ennen aikojaan. Ennenaikainen kysynnän lasku on pudottanut vuokrahintoja kaikista muista asuntotyypeistä, paitsi yksiöistä.
Lue lisää…

9.10.2012 12:17

Aktia laski prime-korkoaan

Pankit ovat pitäneet prime-korkoja melko korkealla huolimatta siitä, että markkinakorot ovat olleet jo pitkään laskussa. Aktia on kuitenkin laskenut korkoaan tänä vuonna jo puolella prosentilla.
Lue lisää…

8.10.2012 17:48

Yle: Ruotsissa asuntolainojen takaisinmaksuajat jopa 125 vuotta

Suomessa ollaan oltu erittäin huolissaan pitkistä asuntolainojen takaisinmaksuajoista, mutta naapurimaassamme Ruotsissa mennään jo porrasta korkeammalla, sillä siellä asuntolainalle otetaan jopa 125 vuoden takaisinmaksuaika.
Lue lisää…

4.10.2012 13:54

Hallitus on kaavaillut varainsiirtoveron korotusta

Hallitus on suunnitellut korottavansa asunto-osakkeiden varainsiirtoveroa. Monet tutkijat ovat moittineet korotusta jossa varainsiirtoveroa nostettaisiin vuoden alusta 0,4 prosentin verran. Lisäksi jatkossa veroa tulisi maksaa myös asunnon velkaosuudesta.
Lue lisää…

24.9.2012 12:41

Omakotitalojen tontit pienenevät ja rakennukset suurenevat

Omakotitaloja rakennetaan yhä pienemmille tonteille, taloa ympäröi pihaa juuri sen verran, että ruohonleikkurilla pääsee ympäri. Tätä ilmiötä on havaittavissa eteenkin pääkaupunkiseudulla, jossa suuremmat tontit eivät yksinkertaisesti mene enää kaupaksi.
Lue lisää…

10.9.2012 15:27

Omakotitalo-ostajat ja rakentajat eivät enää halua ylimääräisiä neliöitä

Suurten omakotitalojen kulta-aika näyttää menevän ohitse. Reilusti keskivertoa suuremmat omakotitalot eivät mene enää kaupaksi niin nopeasti, kuin muutama vuosi sitten. Ostajat ja rakentajat ovat nyt maltillisempia asuinneliöiden suhteen.
Lue lisää…

5.9.2012 14:55

Asuntojen hinnat laskussa heinäkuussa

Asuntojen hinnat kääntyivät lievään laskuun kesäkuusta heinäkuulle. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat noin 0,7 prosenttia kesäkuulta, kun muualla maassa laskua tapahtui vain noin 0,3 prosenttia.
Lue lisää…

29.8.2012 12:52

Vinkkejä vuokra-asunnon hakijoille

Vuokramarkkinat käyvät nyt kuumana, kun koulut alkavat ja ihmiset vaihtavat syksyn tullen työpaikkoja. Vuokramarkkinoilla on kova kilpailu muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla, siitä kuka saa parhaan vuokra-asunnon. Niinpä vuokra-asuntoa hakevan on hyvä varautua asunnon hakuun huolella. Tässä on koottu viisi vinkkiä, miten valmistaudut huolella asunnon hakuun.
Lue lisää…

24.8.2012 14:56

Asuntokauppa hiipunut vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Suomen asuntosijoittajat ovat katsastaneet tänä vuoden ensimmäisen puolikkaan asuntokaupan tilanteen. Asuntokauppa on käynyt tavanomaista hitaammin, eikä tuleva syksy näytä sen valoisammalta.
Lue lisää…

16.8.2012 12:48

Paikoin asuntojen hinnat laskussa jopa 8 prosenttia

Heinäkuussa monien vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat tippuivat huomattavasti viime vuodesta. Eniten hinnat ovat laskeneet Kymenlaaksossa, käy ilmi kiinteistövälittäjä Asuntoverkon selvityksestä.
Lue lisää…

14.8.2012 14:21

Lainojen hinnoissa suuriakin eroja

Euroopan heikentyvä taloustilanne on painanut myös Suomessa euriborit erittäin alhaisiksi. Vaikka euriborin laskun luulisi halventavan lainoja, niin pankit ovat alkaneet kompensoida matalaa euriboria korottamalla omia korkoja.
Lue lisää…

9.8.2012 16:03

Varainsiirtoveron korotus huolestuttaa myös rakennusalaa

Valtionvarainministeriö kaavaili kesäkuun alussa asuntokaupoista maksettavan varainsiirtoveron korotusta, joka ulottuisi koskemaan myös yhtiölainaa. Tällä hetkellä varainsiirtovero on 1,6 prosenttia ja kaavaillun muutoksen myöstä varainsiirtovero nousisi kahteen prosenttiin.
Lue lisää…

7.8.2012 14:15

Osa vanhemmista ostaa edelleen lapsellensa opiskelija-asunnon

Monessa opiskelijakaupungissa on pulaa kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Tämän vuoksi useat vanhemmat ostavat lapsensa opiskelupaikkakunnalta sijoitusasunnon jossa lapsi saa asua opiskelujensa ajan.
Lue lisää…

3.8.2012 13:55

Asuntojen vuokrat nousussa koko maassa

Asuntojen vuokrahinnat ovat olleet kasvussa vuoden aikana. Vuokrat ovat nousseet huomattavasti enemmän, kuin vanhojen asuntojen hinnat. Tilastokeskuksen mukaan huhti-kesäkuussa vuokrat ovat nousseet jopa 4,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Lue lisää…

2.8.2012 14:44

Puukerrostalojen suosio kasvussa

Touko-kesäkuussa työ- ja elinkeino ministeriö järjesti Fountain Park Oy:n kanssa kyselyn verkossa liittyen puukerrostaloasumiseen. Tutkimustulokset kertoivat, että puukerrostalot ovat varteenotettava asumisvaihtoehto.
Lue lisää…

23.7.2012 13:59

Pankit nostavat asuntolainojen korkomarginaaleja

Kesä on otollista aikaa pankeille nostaa asuntolainojen korkomarginaaleja. Heinäkuussa pankkien osuus korkomenoista on jo yli puolet, kun keskimarginaali kohosi tasan yhteen prosenttiin.
Lue lisää…

5.7.2012 15:33

Varaudu asuntolainojen korkojen nousuun

Asuntolainoja saa tällä hetkellä ennätyksellisen halvalla. Euroopan taloustilanteen elpyessä myös asuntolainojen korot lähtevät nousuun, Suurempien asuntolainojen ottajille korkojen noususta saattaa koitua ongelmia, kun lainanmaksukyky heikkenee ja lainan takaisinmaksu saattaa pitkittyä vuosilla.
Lue lisää…