Euribor-korot 16.4.2015: Euribor 1 kk: -0,032 % Euribor 3 kk: 0,002 % Euribor 6 kk: 0,070 % Euribor 12 kk: 0,178 %

7.10.2015 3:27

Asuntolainoista ei tingitä taloustilanteesta huolimatta

Heikon taloustilanteen vuoksi ihmiset saattavat olla hieman tavallista varovaisempia rahankäytössään, mutta asuntolainojen ottamiseen tilanne ei ole vaikuttanut.

Joissakin pankeissa uusia lainoja on otettu jopa enemmän kuin viime vuonna. Esimerkiksi Länsi-Suomen Osuuspankissa uusia asuntolainoja on hankittu syyskuussa jopa 20 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Taloustilanne otetaan mahdollisesti huomioon siten, että hankitaan pienempi asunto kuin muuten olisi hankittu. Asuntoa ei kuitenkaan jätetä ostamatta.

Myös remonttilainojen suosio on nousussa. Kaikki eivät hanki uutta asuntoa, vaan remontoivat sen sijaan vanhaa. Länsi-Suomen Osuuspankissa uskotaan, että viime vuosina ihmiset ovat hillinneet tarpeitaan ja lainoja on otettu vähän, mutta nyt lainoja taas kysytään.

Lainanhakijat ovat pankinjohtajien mukaan yleensä hyvin perillä omasta maksukyvystään, eikä kielteisiä lainapäätöksiä juuri tule. Pankkien lainaehtojen ei myöskään uskota tiukentuvan lama-ajan vuoksi, sillä asiakkaiden maksukyky on aina arvioitu tarkasti. Maksukyky määritellään tämän hetken perusteella, eikä esimerkiksi tulevaisuudessa mahdollisesti uhkaavan työttömyyden perusteella.

Myöskään hallituksen säästötoimilla ei lainojen myöntämisen kannalta ole suurta vaikutusta.

Kommentoi artikkelia!

Kirjoita kommentti: