Energiatodistus uudistuu

Sisältö

    Energiatodistus vaaditaan asunnon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä jatkossa myös pieniltä asunto-osakeyhtiöiltä ja pientaloilta. Eduskunta on tällä viikolla hyväksynyt uuden rakennusten energiatodistuslainsäädännön, kertoo Kiinteistöliitto tiedotteessaan. Energiatodistusta tarvitaan, kun rakennus tai huoneisto myydään tai vuokrataan. Uutta on Kiinteistöliiton mukaan se, että energialuokitus tulee jatkossa ilmoittaa myös myynti- tai vuokrausilmoituksessa. Jatkossa energiatodistuksen tarvitsevat kaikki asunto-osakeyhtiöt, myös alle seitsemän huoneiston taloyhtiöt, kun niissä olevia asuntoja myydään tai vuokrataan. Vaatimus koskee myös vanhoja pientaloja, siis esimerkiksi omakotitaloja. Aiemmin todistus on ollut pientaloille ja pienille taloyhtiöille vapaaehtoinen. Eduskunnan tiedotteen mukaan ennen vuotta 1980 valmistuneisiin pientaloihin säädöksiä sovelletaan kuitenkin vasta 1.7.2017 alkaen. Uutta on myös se, että energiatodistuksia eivät voi enää kirjoittaa isännöitsijät, joilla ei ole todistuksenantajan pätevyyttä. Uusi energiatodistus on voimassa kymmenen vuotta. Sen tulee sisältää myös suosituksia rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseen. Jos taloyhtiöön kuuluu useita eri rakennuksia, jokaisella tulee olla oma todistus. – Taloyhtiöiden kannattaa harkita mahdollisuutta hankkia vielä ennen uuden lain voimaantuloa pätevöityneen laatijan antama, vanhan lain mukainen erillinen energiatodistus, kertoo Kiinteistöliiton energia-asiantuntija Petri Pylsy. Pätevien energiatodistusten antajien varauskirjat saattavat tosin jo olla melko täynnä. Vanha, isännöitsijäntodistuksen mukana annettu energiatodistus on päivitettävä ajan tasalle tammikuussa 2013, jos taloyhtiö ei hanki erillistä energiatodistusta. Uuden pientalon energiatodistuksen arvioidaan maksavan keskimäärin 150 euroa, kun se laaditaan rakennusluvan yhteydessä. Olemassa olevan pientalon energiatodistuksen laatiminen maksaa keskimäärin noin 500 – 700 euroa. Kerrostaloyhtiölle uudenlainen energiatodistus maksaa arviolta 1000 – 1500 euroa. Energiatodistusta ei vaadita loma-asunnoilta, alle 50-neliöisiltä tai alle 50 000 euron arvoisilta rakennuksilta tai suojelukohteilta. Todistusta ei myöskään tarvita, jos asuntokauppa tehdään lähisukulaisten kesken tai kuolinpesästä ilman että talo on julkisessa myynnissä. – Tulevaisuudessa uudenmallisten energiatodistusten laatiminen kannattaa yhdistää kuntoarvioiden laadintaan, niin säästytään päällekkäiseltä työltä ja ylimääräisiltä kustannuksilta, neuvoo Pylsy. Energiatodistuksen tarkoituksena on helpottaa kuluttajien mahdollisuutta vertailla rakennusten energiatehokkuutta. Siinä kerrotaan muun muassa rakennuksen tarvitsema lämmitysenergia ja sähköntarve, ja tietojen perusteella rakennuksen energialuokka sijoittuu asteikolle A – G. Vähiten kuluttavat luokan A kiinteistöt. Energia-alan asiantuntijayritys Motivan mukaan tavalliset uudet rakennukset sijoittuvat yleensä D-luokkaan.

      Vuokralaiset kiinnostuvat yhä kalliimmista vuokra-asunnoista

    Aiheeseen liittyvää