Vuokralaiset kiinnostuvat yhä kalliimmista vuokra-asunnoista

Sisältö

    Yhä kalliimpiin vuokra-asuntoihin löytyy vuokralaiset kohtuullisessa ajassa, vaikka kiinteistökustannusten nousu ja kysyntä ovat nostaneet vuokria, kertoo Realia Asuntovuokrauksen tiedote. Vuokrien kipuraja on noussut lähes kaikissa kasvukeskuksissa. Helsingissä kaksion kipuraja on vuodessa noussut 900 eurosta jopa 980 euroon ja Vantaalla 730 eurosta 810 euroon. Kipurajan nousu kaksioissa näkyy myös esimerkiksi Lahdessa, Turussa ja Oulussa, kun taas Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa vuokra-taso on pysynyt ennallaan. Kipurajalla tarkoitetaan asunnon maksimihintaa, jolla vuokra-asunnon saa vuokralle kohtuullisen nopeasti. Vuokra-asuntojen kysynnän kasvukeskuksissa odotetaan pysyvän edelleen hyvänä pienten asuntojen osalta pienten perhekokojen, ikääntymisen, työperäisen maahanmuuton ja kaupungistumisen takia. Myyntijohtaja Sari Halkosalmia Realia Asuntovuokrauksesta kertoo, että omistusasuntonsa jo myyneet siirtyvät nyt vuokralle odottamaan asuntojen hintojen laskua. Tämä on nostanut poikkeuksellisesti myös suurten vuokra-asuntojen kysyntää. Tiedot selviävät Realia Asuntovuokrauksen tekemästä vuokra-asuntobarometrista. Selvityksessä tiedusteltiin asuntovuokrauksen ja -sijoittamisen ammattilaisten näkemyksiä. Kyselyyn vastasi 59 Realian asiantuntijaa eri puolilta Suomea.

      Rakennuskustannukset nousivat kesäkuussa

    Aiheeseen liittyvää