Asumiskustannusten nousu huolettaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtajaa

Sisältö

    Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen vaatii uudelta hallitukselta asumiskustannusten nousun pysäyttämistä. Vaatimus liittyy vuoden alussa tulleisiin energiaverojen korotuksiin. Naukkarinen huomauttaa, että asumiskustannusten nousuun on jo valmiiksi erilaisia paineita ja Martti Hetemäen verotyöryhmän raportissa esitettiin energiaverojen ja kiinteistöverojen lisäkorotusta. Lisäksi asuntolainojen korot ovat nousussa ja korkovähennysoikeuden rajaamisesta tai poistamisesta on ollut keskustelua. Myös vesimaksuissa on korotuspaineita. Naukkarisen mukaan verojen ja maksujen korotukset nostavat Suomen asumiskustannukset kestämättömälle tasolle. Hän vaatii, että tehtyjen päätösten vaikutukset tulisi selvittää nykyistä paremmin. Energian hinta vaikuttaa asumiskustannuksiin ja Naukkarinen muistuttaakin, että verotuksen taso vaikuttaa energian hintaan. Lähde: Verkkouutiset

      Kodin remontin valvonta voi tulla kalliiksi osakkaalle

    Aiheeseen liittyvää