Vuokraturva: Talouskriisi vaikuttaa asuntokauppaan

Sisältö

    Euroalueen talouskriisin pitkittyminen on iskenyt myös asuntokauppaan. Asuntosijoittajat ja uutta kotia etsivät tarkkailevat huolella markkinoita. Uudiskohteiden kauppa on hiljentynyt ja rakennusliikkeet aloittavat uusia kohteita varovaisemmin. Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola toteaa tuoreessa blogikirjoituksessaan, että uudiskohteiden lisäksi myös suurempien ja kalliimpien vanhojen asuntojen kauppa on hiljentynyt viime viikkoina. Metsolan mukaan pienten asuntojen kauppa käy edelleen niiden asuntojen suhteen, jotka sijaitsevat hyvällä paikalla ja remontoidussa taloyhtiössä. Metsola toteaa blogissaan, että kokeneet ostajat ja sijoittajat “istuvat käsiensä päällä” ja pieniä, hyvällä paikalla sijaitsevia asuntoja ostavat lähinnä ensimmäistä asuntoaan ostavat tai kokemattomat asuntosijoittajat. Sivummalla ja heikommin hoidetuissa taloyhtiössä myös pienten asuntojen hinnat laskevat ja myyntiajat pitenevät. Myös vuokra-asuntomarkkinoilla on nähtävissä harkintaa, sillä Metsolan mukaan päätöksiä mietitään tavallista pidempään ja vuokrapyynnöistä jopa tingitään, vaikka vuokra-asuntonäytöillä onkin vuodenaikaan nähden paljon katsojia. – Itse katson tilannetta asuntomarkkinoiden näkökulmasta. Viime viikkojen havainnot viittaisivat siihen, että suomalaiset kokevat, että nyt on syytä varovaisuuteen. Havainto on niin selvä, että sen voisi kuvitella tulevan esiin lähikuukausina kuluttajien käytöksestä yleisemminkin, Metsola kertoo blogissaan.

      Asuntojen hintatasoja vaikea arvioida

    Aiheeseen liittyvää