Sampo Pankki ennustaa asuntovelallisille hyviä aikoja

Sisältö

    Sampo Pankki lupailee asuntovelallisille hyviä aikoja epävarman taloustilanteen varjossa. Pankki ennustaa Suomen vajoavan taantumaan, mutta ennakoi korkojen laskevan. Sampo Pankki kertoi suhdannekatsauksessaan Suomen talouden olevan matkalla kohti taantumaa. Bruttokansantuotteen odotetaan laskevan 1,0 prosenttia ensi vuoden aikana ja tuotannon lähtevän alamäkeen alkuvuoden aikana. Asuntovelallisille pankki lupailee hyviä aikoja. Pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan Euroopan keskuspankki saattaa laskea ohjauskorkoaan jopa alle prosenttiin, jos taantuman merkit vielä vahvistuvat. Kuoppamäki uskoo myös asuntolainoissa hyvin suositun 12 kuukauden euribor-koron laskevan alle kahden prosentin ennen vuodenvaihdetta. Euribor-korkoihin ei odoteta nousua vielä ensi vuoden puolellakaan. Asuntovelallisia lohduttanee myös tieto työttömyysasteen pysymisestä ennallaan seuraavina vuosina. Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila ennustaa työllisten määrän vähentyvän hieman ensi vuonna, mutta samalla työvoiman tarjonnan supistuvan väestön ikääntymisen myötä. Uotila ennakoi myös kotitalouksien ostovoiman säilyvän ennallaan ansiotason kohotessa ensi vuonna hieman yli kolme prosenttia. Myös eläkkeitä korotetaan 3,6 prosentilla. Uotila uskoo asuntokaupassa reaalihintojen lievään alentumiseen nimellishintojen säilyessä ennallaan.

      EKP:n ohjauskorko voi nousta kolmesti tänä vuonna

    Aiheeseen liittyvää